4/2010
Laivanrakennus pysyy Suomessa
STX Finland Oy:n telakalla Turussa tehdään lujasti töitä uusien tilauksien saamiseksi ja tuottavuuden tehostamiseksi. Projektikoordinaattori ja ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Reima Salmisen mukaan ydinosaaminen telakalla on edelleen välttämätöntä, kun uusia innovaatioita kehitetään yhdessä asiakkaan kanssa.
Kuopiolaiset messuretkellä
Kuopion Insinöörit vieraili porukalla Kuopion asuntomessuilla. Mielenkiintoisten talojen lisäksi messujen vetonaulana oli insinööriopiskelijoiden suunnittelema inssisauna. Sauna syntyi yli 20 yhteistyökumppanin ja eri alojen insinööriopiskelijoiden yhteistyönä 2 000 työtunnin tuloksena.
Insinöörien yhteisö saattaa nuoret työelämän aallokoihin

Opiskelunsa päättävien tiedonjano ja huolenaiheet ovat suuria. Tiedonjanoa voi sammuttaa ainakin UIL-yhteisön järjestämissä valmistuvien tilaisuuksissa, joissa saa kuulla ammattiliiton tarjoamasta eduista ja palveluista insinööriksi valmistuneille.
Ammattikorkeakoulujen tulevaa suunnitellaan nyt
Ammattikorkeakoulupäivillä Helsingissä pohdittiin muun muassa suomalaista korkeakoulupolitiikkaa. Yleisökeskustelussa toivottiin pitkäjännitteisyyttä ammattikorkeakoululaitoksen kehittämiseen. Neljän vuoden sijaan on pohdittava, millaista korkeakoulujärjestelmää tarvitaan 15 vuoden kuluttua.

Energiaa säästämään
– Mikään muu ei kiinnosta niin paljon kuin ilmastonmuutokseen vaikuttaminen, Maaria Laukkanen toteaa tyynesti. Häntä kiinnostaa ennen kaikkea energian säästäminen rakentamisessa. Laukkanen toimii energiatehokkuuden ja ilmastonmuutoksen erikoisopettajana Metropoliassa.
Lentämisen hauskuus ja hyöty
Lentäminen on hauskaa. Lentolupakirja taskussa pääsee yläilmoihin maisemia ihailemaan – joko yksin tai yhdessä kaverien tai perheen kanssa. Huviin voi myös yhdistää hyödyn. Näin tekee kuopiolainen Matti Hukkanen. Hän osallistuu vapaaehtoiseen etsintä- ja metsäpalotorjuntaan.

