Akavan Fjäder ehdottaa bisnesenkeleille verovähennysoikeutta

11.1.2012 15:13

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder on huolissaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen vähentymisestä. Erityisesti yritysten TKI-rahoitus on jäänyt huippuvuosia alhaisemmaksi.

-Tilanne on uhka työllisyydelle ja talouskasvulle. Viime vuosina jopa puolet työpaikoista on syntynyt yrityksiin, joissa on paljon innovaatiotoimintaa.

Fjäderin mukaan Suomeen pitäisi saada nykyistä toimivammat pääomasijoitusmarkkinat. Fjäder ehdottaa bisnesenkeleiden pääomasijoituksille verovähennystä, joka voitaisiin toteuttaa esimerkiksi niin, että sijoitettu summa olisi pääomatulosta osittain vähennyskelpoinen ja luovutusvoitto olisi verovapaa, jos saatu voitto sijoitetaan 12 kuukauden aikana uudelleen.

Toinen keino voisi olla tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan kannustava verovähennys, joka olisi veronhyvitys yhteisöverosta.

- Verovähennys tukisi osaamisintensiivisten yritysten toimintaa, sillä se antaa mahdollisuuden sijoittaa aiempaa suuremman osan tuotoista kasvun tukemiseen, Fjäder huomauttaa.

Fjäder perää hallitukselta erillistä pääomasijoitusohjelmaa, jolla kiihdytettäisiin kasvuyritystoimintaa ja luotaisiin väyliä myös kansainväliselle rahoitukselle. Siihen voisi kuulua 3–5 sijoitusrahastoa.

Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pitää edistää yrittäjyyttä ja uusien yritysten syntymistä, sillä ne ovat hyviä kasvualustoja yrittäjyydelle ja tärkeitä yrittäjien kouluttajia.

UUSIMMAT UUTISET Näytä kaikki

Inflaatio kiihtyi tammikuussa 3,2 prosenttiin

20.2.2012 12:59
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi tammikuussa 3,2 prosenttiin. Joulukuussa se oli 2,9 prosenttia. Inflaatiota kiihdytti ennen kaikkea alkoholiveron ja liikenteen polttoaineverojen nosto.

Pitkät työpäivät voivat johtaa unihäiriöihin ja masennukseen

20.2.2012 08:00
Pitkien työpäivien terveysvaikutuksia tutkittiin englantilaisilla julkisen sektorin työntekijöillä ja havaittiin, että 11 tuntia tai enemmän töitä päivittäin tehneillä oli suurentunut riski unihäiriöihin ja masennukseen. Pitkää päivää tehneet nukkuivat muita useammin vähemmän kuin seitsemän tuntia yössä. Voimakkain yhteys pitkän työpäivän tekemisellä oli nukahtamisvaikeuteen illalla. Tämä saattaa selittyä työasioiden pyörimisellä mielessä vielä nukkumaan mentäessä.

Vääntö 2011 - kenelle palkinto vuoden työmarkkinateosta?

17.2.2012 12:08
YTN:n yritysyhdistysryhmä jakaa vuosittain palkinnon vuoden työmarkkinateosta. Palkinnon nimi on Vääntö ja sen arvo on 1000 euroa. Palkinto myönnetään työmarkkinateosta, joka toimii hyvänä esimerkkinä ylempien toimihenkilöiden edunvalvonnassa. Palkinnolla kunni-oitetaan hyviä suorituksia ja itsensä peliin laittamista sekä tuloksekasta edunvalvontatoimintaa. Palkinnon myöntämisen edellytyksenä on toiminta YTN:n piirissä sekä toiminnan kohdistuminen ylempiin toimihenkilöihin.

UUSIN LEHTI

Uusi Insinööri

1/2012
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 11.

mainos

ratkaisu

palaute

Ammattiyhdistystarinat talteen, kerro oma tarinasi jälkipolville!