Edunvalvonta
Insinööriopiskelijat tarjoavat toisilleen luontevan seurapiirin
IOL:n paikallisyhdistys tukee uutta opiskelijaa opintojen alussa, tarjoaa vapaa-ajan rientoja ja auttaa tutustumaan muihin samanhenkisiin. Tamperelaiset odottavat muita insinööriopiskelijoita paikkakunnalle Insinööriopiskelijapäiville.
Laivanrakennus pysyy Suomessa
STX Finland Oy:n telakalla Turussa tehdään lujasti töitä uusien tilauksien saamiseksi ja tuottavuuden tehostamiseksi. Projektikoordinaattori ja ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Reima Salmisen mukaan ydinosaaminen telakalla on edelleen välttämätöntä, kun uusia innovaatioita kehitetään yhdessä asiakkaan kanssa.
Töitä ja opintoja yhdistämällä insinööriksi
Auto- ja kuljetustekniikkaa opiskeleva Mikko Oksanen on ollut onnekas harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen suhteen. Hän on saanut opiskeluaikoina oman alan opintoja tukevia paikkoja. Auto- ja kuljetusala oli luonteva valinta Mikko Oksaselle. Suvussa on kuljetusyritys ja jo peruskouluikäisenä hän tuurasi siivoojan kesälomilla linja-autojen siivouksissa. Hän on tehnyt nuoresta pitäen erilaisia kesätöitä, niin kasvimailla kuin varastoissa.
Ammattikorkeakoulujen tulevaa suunnitellaan nyt
Ammattikorkeakoulupäivillä Helsingissä pohdittiin muun muassa suomalaista korkeakoulupolitiikkaa. Yleisökeskustelussa toivottiin pitkäjännitteisyyttä ammattikorkeakoululaitoksen kehittämiseen. Neljän vuoden sijaan on pohdittava, millaista korkeakoulujärjestelmää tarvitaan 15 vuoden kuluttua.

Nykyinen eläkeikä sopii insinöörille
Vuoden 2005 eläkeuudistuksen myötä eläkkeelle voi siirtyä ikävuosien 63–68 välillä. Mitä myöhemmin jää eläkkeelle, sen enemmän eläkettä kertyy. Eläkeiän nostamisesta jopa 70 ikävuoteen on puhuttu julkisuudessa paljon.
Valintoja ja joustavuutta työelämään
Nykyisiä työpaikkoja on pikaisesti vapautettava nuorten käyttöön. Kun vanhemmille työntekijöille suodaan mahdollisuus työpanoksen vähentämiseen, saavat nuoret tilaisuuden kokopäiväiseen työhön, laskeskelee Markku Nivakoski Ivalosta.
Palkansaajat: Työvoiman kysyntä tärkeää
Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan keskittyminen eläköitymisiän muuttamiseen ei ratkaise työuriin liittyvää ongelmaa. Ikärajoja nostamalla voidaan rajoittaa eläkkeelle pääsyä, mutta ei estää työttömyyttä eikä vähentää työkyvyttömyyseläkkeitä, arvioi johtaja Jaakko Kiander.
Koulutusmyönteisyys varmistaa tulevaa työuraa
Insinööri Timo Pitkäkoski on kiireinen mies. Hän osallistuu kahteen eri täydennyskoulutukseen. Niiden jälkeen saattaa olla vuorossa tutkinnon päivittäminen amk-insinööritutkinnoksi.
Arjessa tehdään suuria energiapäätöksiä
Olemme kaikki energiapäättäjiä. Teemme asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja vapaa-aikaan liittyviä energiapäätöksiä päivittäin. Vähän energiaa kuluttava ja vähän päästöjä aiheuttava elämäntapa on kaikkien ulottuvilla.
Insinöörien tukena on kolmella jalalla seisova edunvalvonta
Järjestön synnyn ja historian velvoittamina meillä on kunniatehtävä pitää suomalaisen insinöörityön lippua yllä, sanoo Uuden Insinööriliiton neuvottelujohtaja Ismo Kokko.
Jari Valtonen on Vuoden 2009 Insinööri
Vuoden 2009 Insinööriksi valitun Jari Valtosen työura on nykypäivän tuhkimotarina. Viime laman alla insinööriksi valmistunut Valtonen pääsi työharjoitteluun Idescolle, jossa hän työskentelee nykyisin toimitusjohtajana.
UIL juhli näyttävästi 90-vuotistaivaltaan
Juhlan kunniaksi pidetyssä seminaarissa porauduttiin syvälle liiton historiaan, kuultiin koulutuksen nykyvisioita sekä luotiin silmäys tulevaisuuteen.
Aluehallinnon muutokset ravistelevat myös insinöörejä
Pohjois-Suomessa valtion virkamiehet eivät ole kokeneet samanlaista epävarmuutta tai pelkoa paikkakunnan vaihdoksista kuin eteläisessä Suomessa ALKU-hankkeen valmisteluissa. Pohjoisessa ei ole odotettavissa merkittäviä henkilöstösiirtoja kuten monissa muissa lääneissä.
Luottamushenkilöiden yhteistyö tiivistynyt työpaikoilla
Eri henkilöstöryhmien luottamushenkilöt tiivistävät yhteistyötään työpaikoillaan. Näin edunvalvontaan on saatu uudenlaista jämäkkyyttä.
Kynnys lähestyä esimiehiä – ylintä johtoa myöten – on oltava matala
Hyvässä työpaikassa on hyvä henkilöstö sekä hyvät johtajat ja esimiehet. Hyvällä työpaikalla kaikista asioista voidaan ja uskalletaan puhua: myös niistä vaikeista, jotka eivät ole aina niin mieluisia.
Työaikapankki syntyi yhteistyöllä
Jyväskylän Energiassa on tehty paikallinen sopimus työaikapankista. Tavoitteena on edistää henkilökunnan jaksamista ja hyvinvointia sekä ottaa huomioon eri elämäntilanteet. Tavoitteena on myös parantaa yrityksen resurssien suunnittelua ja käyttöä ja näin ollen vähentää mahdollisten lomautusten ja irtisanomisten tarvetta.
Uudet ideat kalliita
J
yväskylän seutu vastaa rakennemuutoksen haasteeseen ristiinpölytyksellä, uudelleenkoulutuksella sekä palvelurakenteiden rukkaamisella.
Palkkatyö ja yrittäjyys ovat lähentyneet toisiaan
Juha Niemiaho on tituleerannut itseään yrittäjäksi puolisen vuotta. Hän perusti liikekumppaninsa kanssa SampoTech Oy:n, joka rekisteröitiin alkuvuodesta.
IAET-kassan hakemusten määrä edelleen kasvussa
IAET-kassaan tulevien ensihakemusten sekä kaikkien hakemusten määrä jatkoi kasvua koko kesän ajan.
– Olennaista jäsenen kannalta on se, että saadaan viimeaikainen erinomainen käsittelymäärä jatkumaan ja hieman vielä nousemaan, niin että päästään asetettuihin tavoitteisiin, sanoo IAET-kassan työvaliokunnan jäsen Mikko Wikstedt.
Muutos ehkäisee urautumista, mutta edistää uraa
Muutamia vuosia sitten myynnin tuessa taajuusmuuntajia valmistavassa Vaconissa työskelentelevä Markus Forma keskusteli työantajansa kanssa kahden vuoden Kiinan komennuksesta. Komennus kuitenkin hautautui strategisten muutosten alle ja unohtui.
Koulutuksen laatu ylös, työelämäyhteydet kuntoon
Teknillisen korkeakoulutuksen kehittämisen tarpeesta ovat samaa mieltä niin ammattikorkeakoulut, elinkeinoelämä kuin opetusministeriökin. Jotain pitäisi tehdä pikaisesti! Mutta mitä?
Kuva: Stock.xchng.
Hyvä yhteishenki vie kuopiolaisopiskelijoita eteenpäin
Kuopion Insinööriopiskelijat KINRA ry valittiin toistamiseen vuoden paikallisyhdistykseksi viime talvena. Aktiivit ovat reippaita toimimaan: viime vuonna KINRA hankki 250 uutta jäsentä.
Maailman parasta insinööriosaamista
Miltä tekniikan korkeakoulutus näyttää vuonna 2020? Tätä on pohdittu tekniikan korkeakoulutuksen keskeisten sidosryhmien muodostamassa yhteistyöryhmässä parin vuoden ajan. Työ on nyt valmistunut ja toimenpide-ehdotukset esitetty julkisuuteen.
Suvi suloinen ja kesä kaunoinen kuuluu kaikille
Monissa työpaikoissa odotetaan kesää raskaan talven jäljiltä aivan eri tunnelmissa kuin vuosi sitten. Yt-neuvottelut ovat olleet esillä niin työpaikoilla kuin julkisuudessa lähes päivittäin viime kesästä lähtien. Kysyimme muutamilta Uuden Insinööriliiton aktiivilta vinkkejä, kuinka kerätä voimavaroja syksyn ja talven varalle.
Perloksen perintö vaatii ponnistelua
Perlos tuli, kasvoi ja lähti. Mikä on Perloksen perintö ja muovialan tilanne Pohjois-Karjalassa tänään?

Perlosen raunioille Pohjois-Karjalaan on syntymässä uutta osaamista metalli-, muovi- ja puuteollisuuden kehitysohjelmissa. Mika Mehtonen jatkaa Perloksen Suomeen jääneessä tuotekehitysyksikössä.
Joka seitsemäs kemian alalla yt-neuvotteluissa
Viimeisen vuoden aikana kemian alalla on käyty yli kolmet kymmenet yhteistoimintaneuvottelut. Edelleen alalla on neuvotteluja kesken ja uusia aloitetaan.
Energiateollisuuden ammattiliitot tiivistävät yhteistyötään
Energiateollisuuden ammattiliitot tiivistävät edelleen edunvalvontayhteistyötään ennen tulevaa työehtosopimuskierrosta. Edunvalvonnan piirissä on runsaat 16 000 alan ammattilaista.
Suora ja nopea yhteys mahdolliseen jäseneen takaa parhaan tuloksen

– Henkilökohtainen kontakti on paras keino jäsenhankinnassa, totesivat Matti Lepistö ja Saku Ripatti yhteistuumin järjestöjohdon neuvottelupäivillä Hämeenlinnassa.
Lappeenrannan Insinöörien hallituksen jäsen Saku Ripatti ja Hämeenlinnan Insinöörien puheenjohtaja Matti Lepistö keskustelivat jäsenhankinnasta neuvottelupäivien kokoustauolla helmikuussa.
Taantuma vaikuttaa työuran pituuteen ja neuvottelukierrokseen
Neuvottelujohtaja Ismo Kokko avasi ajankohtaista työmarkkinatilannetta ja neuvottelukierrosta helmikuussa järjestöjohdon neuvottelupäivillä.


