Insinööri-lehti

Taantuma vaikuttaa työuran pituuteen ja neuvottelukierrokseen

Neuvottelujohtaja Ismo Kokko avasi ajankohtaista työmarkkinatilannetta ja neuvottelukierrosta helmikuussa järjestöjohdon neuvottelupäivillä.


Kuvateksti: Puheenjohtaja Pertti Porokari (vas) ja neuvottelujohtaja Ismo Kokko kertoivat tulevasta neuvottelukierroksesta. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander kertoi puolestaan talouskriisin vaikutuksista Suomeen.
 

Neuvottelupäivien alla työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat niin sanotusta sosiaalituposta.

– Esitys suosii enemmän työuran alussa olevia kuin loppupuolella olevia, Ismo Kokko totesi.

Hänen mukaansa kyse oli ennen kaikkea poliittisesta ratkaisusta, joka tuo heikennyksiä ikääntyvien insinöörien työttömyysturvaan ja eläke-etuuksiin. Osa-aikaeläkeikä nousee 58 vuodesta 60 vuoteen. Lisäpäivärahaoikeuden eli niin sanotun työttömyysputken alaraja nousee 59 vuodesta 60 vuoteen. Kumpikin on tulossa voimaan vuonna 2011.

Tuotannollis-taloudellisesta syystä irtisanotulle ja vähintään 20 vuoden työhistorian omaavalle työntekijälle maksetaan korotettua ansiopäivärahaa. Aiemman 150 päivän sijaan sitä aiotaan maksaa jatkossa 100 päivää.

Kokon mukaan työmarkkinakeskusjärjestöjen esityksessä on myös myönteisiä kohtia. Esimerkiksi työeläkemaksun nosto 1,6 prosenttia vuosina 2011–2014 kompensoidaan palkansaajan tuloverotuksessa.

Työttömyysturvan työssäoloehto putoaa 10 kuukaudesta 8 kuukauteen, mikä vaikuttaa myönteisesti erityisesti työmarkkinoille tulevien insinöörien tilanteeseen. Ansiopäivärahan laskennassa sovellettava taitekohta nousee ja yhä useampi työttömäksi joutuva insinööri saa korkeampaa ansiosidonnaista päivärahaa.

Vähintään 180 päiväksi lomautettu työntekijä pääsee muutosturvan työllistymisohjelman piiriin.

Esitykseen sisältyy työnantajien Kela-maksun poisto, joka vähentäisi valtion tuloista vajaan miljardin.

– Toivoa sopii, että Kela-maksun poisto tuo mieluummin työpaikkoja kuin jaetaan osinkoina.

Kela-maksun poistosta valtiontalouteen syntyvä vaje rahoitetaan todennäköisesti korottomalla elinkeinoelämän energia- ja ympäristöveroja.

Hallitus esitteli elvytyslisäbudjettinsa myös juuri ennen järjestöjohdon neuvottelupäiviä.

– Lisäbudjetin pitäisi pelastaa 10 000 talonrakentamisen ja 8 000 maa- ja vesirakentamisen työpaikkaa eli siten ruokkia insinöörien työllisyyttä, Kokko arvioi.

Hankkeet kuitenkin käynnistyvät hitaasti, joten kestää vuoden verran ennen kuin ne ovat kunnolla käynnissä.

Teknologiateollisuus ensimmäisenä neuvotteluihin

Kokon mukaan teknologiateollisuuden neuvottelut pitävät UIL:n neuvotteluyksikön kiireisenä kesään saakka. Teknologiateollisuus työllistää Suomessa 274 000 työntekijää, joista noin 20 000 on UIL:n jäseniä. Alan tilaukset putosivat 40 prosenttia viime loka-joulukuussa ja henkilöstöstä lomautettuna on noin 15 000.

– Odotukseni on, että työnantaja tarjoaa jotain nollalla alkavaa, joko plus- tai miinusmerkkistä.

Palkkaneuvottelut on käytävä toukokuun loppuun mennessä. Ellei sopua synny, työehtosopimus on katkolla 30. syyskuuta. Jos sopu saadaan aikaan, työehtosopimus on voimassa 30.4.2010 asti.
 

Teksti: Kirsi Tamminen
Kuvat: Timo Syrjänen

Insinööri-lehti
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.