Ikäjohtamisessa on suuria haasteita
Hyvällä johtamisella ja esimiestaidoilla on suuri merkitys työssä jaksamiseen, työssä viihtymiseen ja sen myötä myös työurien pidentämiseen. Työhyvinvoinnilla on suora yhteys myös tuottavuuteen.
- Nykymenolla meillä tuhlaantuu 0,5 miljoonaa henkilötyövuotta sairaspoissaolojen ja ennenaikaisten eläkkeiden takia, sanoo Työterveyslaitosta johtamisen kehittämisverkostossa edustava toiminta-aluejohtaja Guy Ahonen.
Kolmisenkymmentä vuotta johtamista ruotsinkielisellä kauppakorkeakoululla Hankenilla opettaneen Ahosen mukaan työn ja terveyden välistä tutkimustietoa ei ole riittävästi hyödynnetty. Miten johtaa niin, että ikääntynyt pysyy terveenä ja työkykyisenä ja että nuori kokee työelämän haasteellisena.
Ahosen mukaan vain pieni osa yrityksistä on varautunut ikäjohtamiseen ja tietää, mitä odotuksia työelämästä on nuorilla, jotka haikailevat elämyksien ja joustojen perään tai mitä odotuksia on ikääntyneillä, jotka toivovat jaksavansa kenties voimien heikkenemisestä huolimatta.
Ahonen tarttuisi pikaisesti myös siihen epäkohtaan, että meillä jää vuosittain lähes 4 000 alle 35-vuotiasta ennenaikaiselle eläkkeelle. Puhumattakaan niistä 23 000 henkilöstä, jotka jäävät vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien johdosta.
- Nimenomaan johtamisella pystytään vaikuttamaan siihen, miten työelämässä kestetään, Ahonen uskoo. Kukaan meistä ei ole täydellinen, siksi työkalupakissa pitää olla monenlaisia apuvälineitä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti käynnistänyt yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa johtamisen kehittämisverkoston. Se toimii tänä vuonna verkostona netissä osoitteessa www.johtamisverkosto.fi. Tarkoituksena on myös käynnistää pilottihankkeita aiheen ympärille sekä luoda työkalupakki aiheesta.
Hyvän johtamisen käytäntöjä aletaan kehittää uudessa johtamisverkostossa. Verkoston tehtävänä on koota, kehittää ja jakaa johtamisen hyviä käytäntöjä sekä tuoda ikäjohtaminen osaksi työpaikkojen jokapäiväistä esimiestyötä. Johtamiskoulutuksen laatua ja tasapuolista saatavuutta on tarkoitus kehittää.
Teksti: Ilona Mäenpää
TUOREIMMAT ARTIKKELIT Näytä kaikki
Henkilöstön ja johdon hyvä yhteistyö luo hyvinvointia
Viime vuosien lukuisat yt-neuvottelut eri yrityksissä ovat saaneet yhteistoimintalain kuulostamaan irtisanomislailta. Yt-laki ei kuitenkaan ole irtisanomisautomaatti.
Painottuminen tietotyöhön muuttaa fyysistä työympäristöä
Oma työhuone on monelle saavutettu etu, josta ei haluta luopua. Tulevaisuuden työpaikka on kuitenkin työntekopaikkojen verkosto. Pääpaikka on monitilatoimisto, jossa vain harvalla on oma työpöytä.
Teknossa ja suunnittelussa syksyn palkankorotukset jaettiin yleiskorotuksina
Sekä teknologiateollisuudessa että suunnittelualalla syksyn palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina. Vain noin viidesosassa yrityksistä osa korotuksesta käytettiin yhdessä sopien palkkavinoutumien oikaisuun.
UUSIN LEHTI
|
Uusi Insinööri1/2012Seuraava numero |








