Insinööriliitto aloittaa painostustoimet irtisanomislakia vastaan

2.10.2018

Insinööriliitto julistaa ylityökiellon, vapaa-ajalla matkustamisen kiellon ja vuoronvaihtokiellon teknologiateollisuuden ja kemian aloille vastalauseena maan hallituksen aikeille heikentää irtisanomissuojaa alle 20 hengen yrityksissä. Painostustoimet astuvat voimaan perjantaina 5.10. klo 0.00 ja ovat voimassa toistaiseksi.

– Insinööriliitto ei vielä osallistu huomiseen lakkoon, mutta alamme valmistella mahdollisia seuraavia toimia yhdessä muiden liittojen kanssa, puheenjohtaja Samu Salo sanoo.

Kiellot koskevat Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen tai Kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan pöytäkirjan mukaisissa töissä työskenteleviä Insinööriliiton jäseniä.

Salon mukaan päätös syntyi liiton työmarkkinavaltuuskuntien kuulemisen jälkeen.

– Työmarkkinavaltuuskuntien viesti oli selkeä. Liitto ei voi katsella vierestä, kun maan hallitus heikentää irtisanomissuojaa yksipuolisesti sanelemalla, hän toteaa.

Insinööriliiton mielestä hallituksen esitykselle ei ole löydettävissä kunnon perusteluja. Tutkimusten mukaan sen vaikutukset työllisyyteen ovat olemattomat, irtisanomissuoja Suomessa ei ole kansainvälisesti erityisen vahva ja pienten yritysten työllistämiseen löytyy parempiakin keinoja kuin kiistanalainen irtisanomissuojan heikentäminen.

– Insinööriliitto on esittänyt muun muassa kilpailukieltosopimusten kieltämistä, arvonlisäveron alarajan nostamista ja tukea ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen keinoina helpottaa pienten yritysten työllistämistä, Salo sanoo.

Hänen mielestään henkilörajan alentaminen esillä olleesta 20 työntekijästä alaspäin tai karenssin poistaminen eivät ole ratkaisuja kiistaan.

– Hallitus tekisi viisaasti vetämällä koko esityksen pois. Tämä on myös keskusjärjestö Akavan hallituksen kanta. Ja jos tarvetta on, työmarkkinajärjestöt ovat tämä jälkeen varmasti valmiit istumaan maan hallituksen kanssa neuvottelupöytään keskustelemaan työllisyysasteen nostamisen keinoista, Salo sanoo.

Insinööriliitto perustelee painostustoimia ja irtisanomissuojan ongelmia seikkaperäisesti kotisivuillaan.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Uusi jäsenjärjestö IL-yhteisöön

13.12.2018 Rautatiealan Teknisten ja Toimihenkilöiden Liitto RTTL ry:n valtuusto on päättänyt yksimielisellä päätöksellä tiistaina 12.12.2018 hakea Insinööriliitto IL ry:n jäsenyyttä 1.1.2019 alkaen. Insinööriliiton hallitus on hyväksynyt jäsenhakemuksen. RTTL ry on noin 570 henkilön jäsenmäärällään merkittävä rautatiealan ammattiyhdistys, jonka jäsenet työskentelevät pääosin VR-konsernin palveluksessa. Jäsenkunta koostuu pääosin diplomi-insinööreistä, insinööreistä, teknikoista ja muista tekniikan alan asiantuntijoista. RTTL on tällä hetkellä Pardian kautta STTK:n jäsenyhdistys.

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke tuotti tulosta

11.12.2018 Työhyvinvointi on parantunut monilla mittareilla mitattuna niissä yrityksissä, jotka ovat osallistuneet teknologiateollisuuden Työkaari kantaa -hankkeeseen. Parhaimmillaan sairauspoissaolot puolittuivat ja erilaisia työaikajoustoja otettiin laajasti käyttöön. Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työmarkkinaosapuolien yhteishanke, joka on jatkunut reilut kaksi vuotta. Koulutuksiin on osallistunut yli tuhat johdon ja henkilöstön edustajaa eri puolilla maata. Tavoitteena on työhyvinvoinnin parantaminen, työurien pidentäminen ja samalla hyvä kehitys tuottavuudessa.

Työttömänä opiskelu helpottuu

10.12.2018 Akava on tyytyväinen eduskunnan hyväksymään lainmuutokseen, jolla helpotetaan työttömänä opiskelua. Työttömyysturvalain muutoksen jälkeen työtön voi opiskella lyhytkestoisia opintoja nykyistä vapaammin. Enintään kuuden kuukauden mittaisten opintojen on oltava ammatillisia valmiuksia tai yrittäjyyden edellytyksiä parantavia. Opiskelu ei kuitenkaan siirrä työnhakijaa syrjään työmarkkinoilta, vaan hänen on opintojen ohessa haettava töitä ja otettava vastaan työtä normaaliin tapaan. Hänellä on kuitenkin enemmän valinnanvapautta opintojen suhteen.

Insinööri–näköislehti Arkisto