Kaikkien päätoimialojen kasvu nopeutui alkuvuonna

19.6.2017

Tilastokeskuksen tuoreimpien suhdannetietojen valossa rakentamisen liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä päätoimialoista voimakkaimmin, lähes 18 prosenttia vuoden takaisesta. Vuosi sitten vastaavaan aikaan rakentamisen liikevaihto kasvoi noin kuudella prosenttia.

Rakentamisen toimialalla voimakkainta kasvu oli talonrakentamisessa, jossa liikevaihto voimistui vuotta aiemmasta peräti 22 prosenttia. Lähes koko liikevaihdon kasvu tuli vanhemmilta, vähintään viisi vuotta toimineilta yrityksiltä.

Teollisuuden liikevaihdon kasvu voimistui tammi-maaliskuussa 12 prosenttiin vuoden takaisesta. Valtaosa kasvusta tuli suurilta, vähintään 250 henkeä työllistäviltä teollisuusyrityksiltä. Teollisuusyritysten kotimaan myynti kasvoi 10 prosenttia ja vientiliikevaihto noin 14 prosenttia vuoden takaisesta.

Palvelujen liikevaihto kasvoi vastaavaan aikaan yhteensä noin kahdeksan prosenttia. Kaikki palveluiden päätoimialat kasvoivat vuoden takaisesta. Kasvusta kaksi kolmasosaa tuli vanhemmilta, vähintään viisi vuotta toimineilta yrityksiltä.

Voimakkaimmin liikevaihtoaan kasvattivat pienet, alle 50 henkeä työllistävät palvelualan yritykset. Kasvun kärjessä pysytteli ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta. Hallinto- ja tukipalvelutoiminta sekä taiteet, viihde ja virkistys-toimiala kasvoivat lähes yhtä vahvasti.

Kaupan alan yritysten liikevaihto kasvoi noin seitsemän prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kaupan alan yritysten liikevaihto laski noin yhden prosentin.

Eniten kasvoi tukkukauppa, lähes 10 prosenttia. Autokauppa kasvoi 7 prosenttia, vähittäiskaupan kasvu oli runsas kaksi prosenttia. Ennakkotietojen mukaan kaupan yritysten liikevaihto laski huhtikuussa puoli prosenttia.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Akava: Luottamusmiehet tyytyväisiä työnantajayhteistyöhön

20.6.2017 Yhteistyö luottamusmiesten ja työnantajien välillä sujuu hyvin useimmilla työpaikoilla, käy ilmi Akavan tuoreesta luottamusmiesbarometrista. Kyselyyn vastanneista julkisen sektorin akavalaisista luottamusmiehistä 77 prosenttia ja yksityisen sektorin luottamusmiehistä 70 prosenttia kertoivat neuvottelusuhteiden työantajan kanssa toimivan hyvin. – Akavalaiset luottamusmiehet ovatkin avainasemassa, kun paikallista sopimista kehitetään työpaikoilla, sanoo Akavan johtaja Maria Löfgren.

YTN: Muuntokoulutus ratkaisee osaajapulan

15.6.2017 Tänään julkistetun selvityksen mukaan suunnittelu- ja konsulttialalla on kasvava työvoiman tarve. Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry arvioi alalle syntyvän osaamisvajeen olevan vähintään 9 000 korkeakoulutetun verran vuosina 2017–2025. Ratkaisuksi esitetään alan koulutusmäärien merkittävää lisäystä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN esittää tämän sijaan muuntokoulutusohjelmaa, mikä vastaisi nopeammin osaajapulaan.

Teollisuuden liikevaihto kasvoi 12 prosenttia

14.6.2017 Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa 12,2 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Kotimaan myynti kasvoi 10,0 prosenttia ja vientiliikevaihto 13,8 prosenttia vuodentakaisesta. Liikevaihto kasvoi kaikilla teollisuuden alatoimialoilla edellisvuodesta. Eniten liikevaihto kasvoi kemianteollisuudessa, 20,9 prosenttia, sekä metalliteollisuudessa, 14,8 prosenttia. Kasvu oli hitainta elintarviketeollisuudessa, 0,8 prosenttia, ja tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuudessa, 2,5 prosenttia.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

4/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 34.