Osaaminen
Insinöörimatikka uutena
Vaasan ammattikorkeakoulun teknisessä yksikössä opettava Seppo Mäkinen pisti matematiikan oppikirjan uusiksi. Oppi on virtuaalisessa muodossa ja apuna toimii ankka. Insinööriopiskelijat taas pääsevät pölyttyneistä kirjoista. Virtuaaliankka on opetuksen tukena paitsi Vaasassa, myös monessa muussa ammattikorkeakoulussa, esimerkiksi Oulun ja Hämeen seudun kouluissa.
INSSI-saunasta opiskeluprojekti

INSSI-sauna on Savonia ammattikorkeakoulun tekniikan opiskelijoiden projektikurssi. Opiskelijat suunnittelevat ja valmistavat tieliikennekelpoisen, liikuteltavan saunan Kuopion Insinööriopiskelijat KINRA ry:n käyttöön.
Netpolis viskaa nurkissa nyhjäämisen sivuun
Netpolis-toimintamalli sysää syrjään kuppikuntaisuuden ja tarjoaa tilalle yhteiseen hiileen puhaltamista. Kokkolassa käytetty malli tiivistää korkeakoulujen ja teknologiaosaajien yhteistyötä yritysten toiminnan kehittämisessä.
Yrittäjyys edellyttää hyvää liikeideaa ja ammattitaitoa
Yrittäjyys voi tarjota mielenkiintoisen uravaihtoehdon. Yrittäjältä vaaditaan monipuolista osaamista ja riskinottokykyä. Yrittäjän kannattaa huolehtia niin pakollisista kuin vapaaehtoisista vakuutusmaksuista, jotta taloudellinen turva olisi taattu kaikissa elämän tilanteissa.
Kohti eurooppalaista korkeakoululuokittelua
Keskustelu EU-tason korkeakoulurankingista putkahti esiin viime keväänä silloisen puheenjohtajamaan Tsekin aloitteesta. Epäluuloja vertailuja kohtaan on kuitenkin paljon.
Metropolian formulatiimillä vauhdikas kilpailukausi
Yhdysvalloissa isojen autotehtaiden 1980-luvulla perustamassa Formula Student kilpasarjassa insinööriopiskelijat suunnittelevat ja rakentavat formula-tyyppisen kilpa-auton. Europaassa sarjan suosio on kasvanut 2000-luvulla räjähdysmäisesti.
Kesätyö Kiinassa on ainutlaatuinen mahdollisuus
Kolme vuotta rakennustekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelleet Miikka Huhtamäki ja Ville Lehtineva viettävät kesän Pohjois-Kiinassa, Shenyangissa. He ovat mukana projektissa, jossa rakennetaan kaksikerroksinen puurunkoinen mallitalo kiinalaiselle yliopistolle tutkimuskäyttöön.
Nuori laivainsinööri vastuullisena suurprojektissa
Vuodenvaihteessa laivainsinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta valmistunut Jere Laaksonen sai harteilleen vastuullisen homman turkulaiselta Deltamarinilta tilatun jättialuksen suunnittelussa.
Sukututkimus on salapoliisityötä
Syksyllä 1957 Muhokselta kotoisin oleva Paavo Sääski opiskeli Helsingin teknillisessä opistossa. Rahaa oli niukasti, joten lainaa piti anoa. Muhoksen sosiaalilautakunta ei sitä kuitenkaan myöntänyt. Sitten tuli outo kirje, jossa Kuopion sosiaalilautakunta ilmoitti myönteisestä lainapäätöksestä.
Saman työnantajan palveluksessa monta uraa
Tietohallinnon tuotepäällikkö Tarja Saviranta kuuluu siihen ikäpolveen,joka haki valmistumisen jälkeen yhtä työpaikkaa, sai sen ja on pysynyt saman työnantajan palveluksessa 26 vuotta. Tehtävät ovat toki vaihtuneet.
Fisker Karma auttaa Valmet Automotivea pinteessä
Valmet Automotiven sopimus amerikkalaisen Fisker Karma -hybridiauton valmistamisesta pelastaa yrityksen pahasta tilanteesta. Fisker korvaa Uudestakaupungista hiljalleen poistuvat Porschet. Työpaikkoja syntyi mukavasti.

Ammattilaiselle uusi pätevöitymisväylä pomon tehtäviin
Työnjohtajapulaan on odotettavissa hieman helpotusta. Pitkään vireillä ollut työnjohtokoulutuskokeilu alkoi vuoden vaihteessa.
Älyä paperiteollisuuden massatuotteisiin
Älykkäästä paperista odotetaan ratkaisua metsäteollisuuden rakenneongelmiin. FunMat-huippuyksikön tutkijoiden tavoitteena on viedä äly paperiteollisuuden massatuotteisiin kuten pakkauksiin ja aikakauslehtiin.

