Työmarkkinatoimijan pitkä työ- ja luottamusmiesura

28.5.2018

Puolustusvoimien lippujuhlapäivä vuonna 1968.

Tuolloin koululainen Veijo Sundqvist aloitti Valtion Rautateiden Pasilan konepajalla kesäharjoittelijana, ja saman työnantajan palveluksessa hän on edelleenkin.

Lähipäivinä Sundqvistille täyttyy VR:n palveluksessa 50 vuotta. Se on nykypäivän mittapuun mukaan erittäin pitkä työura, johon harva meistä enää kykenee.

Myös luottamusmiesura on kunnioitusta herättävä. Kollektiivitoiminta alkoi VR Insinöörien johtokunnan jäsenenä vuonna 1979, ja yhdistystoiminta on Veijolle edelleen päivittäistä arkea. Luottamusmieheksi Veijo valittiin 1980-luvun alussa, ja pääluottamusmieheksi hänet valittiin vuonna 1995 VR:n muututtua osakeyhtiöksi.

Jatkuvat neuvottelut kuormittavat nykyisin

Sundqvistin kertoman mukaan luottamustoimen hoitaminen on muuttunut ajan mukana.

– Nyt ajalle leimallisena on jatkuva muutos ja koko ajan alkavat yt-neuvottelut. Milloin neuvotellaan organisaatiomuutoksista, milloin irtisanomisista, mutta aina neuvotellaan jostakin.

Sundqvistin pääluottamusmiehen uran mieleenpainuvin tapahtuma oli erään VR Akavan nimissä tehdyn palkkavaateen ratkaisukeino. Tilanteessa ylemmät toimihenkilöt olivat jääneet palkkakuoppaan verrattuna yleiseen palkkalinjaan.  

– Työnantaja ei suostunut maksamaan VR:n ylemmille toimihenkilöille yleistä linjaa parempaa korotusta, vaikka siihen olisi ollut varaa. Asia vietiin valtakunnansovittelijan ratkaistavaksi, ja ratkaisun perusteella työnantaja joutui taipumaan parempiin palkankorotuksiin, Sundqvist muistelee.

Teksti ja kuvat: Anu Kaniin

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 18.10.2018

Tamperelainen ohjelmistoyhtiö Codeo ilmoittaa työntekijöidensä palkat julkisesti nettisivuillaan. Työntekijät pitävät sitä reiluna, että kollegat voivat vertailla ansioitaan.

Artikkelit 16.10.2018

Teknologiayhtiö kannustaa työntekijöitä käyttämään vihreitä kulkumuotoja matkalla työpaikalle. Lähes puolet saapuu töihin ainakin välillä lihasvoimin.

Artikkelit 8.10.2018

Lennonjohdon on toimittava tilanteessa kuin tilanteessa. Valtion erityistehtäväyhtiö luovutetaan pian uuteen jättikonserniin, joka valmistautuu kilpailuun.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

5/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 50.