5/2010

Seuraava numero ilmestyy viikolla 37.

Yhteiskunta

Työnantajan velvollisuudet ovat lisääntyneet

Viimeisen vuoden aikana yhteistoimintaneuvotteluja on käyty lukuisilla suomalaisilla työpaikoilla. Kun lainsäädäntö on muuttunut edellisten neuvottelujen jälkeen, osa työnantajista joutuu päivittämään tietojaan uusista velvollisuuksista.

 

Taantumassa turvattu työ tärkeää myös nuorelle

Hiljattain julkaistu Uuden Insinööriliiton tutkimus kurkisti vastavalmistuneiden insinöörien työelämänarvoihin. Tutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa ja siihen vastasi yli tuhat vuonna 2008 valmistunutta insinööriä.

 

Insinöörit kautta maailman: ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää

Maapallon lämpeneminen voidaan rajoittaa kahteen asteeseen vuoteen 2050 mennessä, totesivat insinöörit globaalin Future Climate – Engineering Solutions -hankkeen konferenssissa Kööpenhaminassa syyskuussa. Kuinka se tapahtuu ja millä teknologioilla ongelma ratkaistaan, selviää maakohtaisista raporteista.

 

Opas oppii itsekin matkan varrella

Oulun keskustaan kesän aikana ilmestyneitä Urban Interaction -näyttöjä on pestattu esittelemään joukko tekniikan alan opiskelijoita. Jokainen kaupungilla liikkuja voi tempautua uuden tekniikan polulle lähtemällä UBI-kävelylle.

 

Parhaat ideat voittavat

CIE:n johtajan Heikki Huomon mukaan internet on seuraava mahdollisuus, mutta myös uhka, jos siihen ei tartu. Uudet innovaatiot ovat lähellä käyttäjää.

 

Digiajan sudenkuopat

Digitaalisessa maailmassa vallitsee tässä ja nyt -mentaliteetti. Harva muistaa enää lerput, zip-levyt tai edes VHS-kasetit. Mitä tuolle kaikelle kuopattavalle tiedolle lopulta käy?

 

Ammattikorkeakoulut ovat aluekehityksen primus motor

Jos valtio ei aio hellitä ohjaustaan kuntaperustaisiin ammattikorkeakouluihin, sen pitäisi vastata ammattikorkeakoulujen tutkintojen rahoituksesta, jolloin yksittäiset kunnat, elinkeinoelämä ja muut osallistuisivat hankkeiden rahoittamiseen. Näin ehdottaa Suomen Kuntaliiton alkuvuodesta julkaisema selvitys.

 

Hyvät kokemukset auttavat muutoksen hyväksynnässä

Aiemmilla kokemuksilla on vaikutusta siihen, miten otamme vastaan uudet muutokset. Jos kokemukset ovat olleet myönteisiä, muutoksen hyväksyminen on helpompaa.

 

Tietosuojalain uudistus edellyttää tarkkoja ohjeita

Kesäkuun alusta astuu voimaan uudistettu sähköinen tietosuojalaki. Kiistelty lakiuudistus ei kuitenkaan anna työnantajalle täysin vapaita oikeuksia tunnistetietojen tarkistamiseen. Yritysten on tärkeä tuntea lain sisältö, jotta ne osaavat toimia oikein.


Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan sähköisen tietosuojalain uudistus ei anna työnantajalle täysin vapaita oikeuksia tunnistetietojen keräämiseen.

 

 

Irtisanominen koettelee itsetuntoa

Lomautettua ja irtisanottua ei lohduta yhtään tieto, että moni muu on paraikaa samassa tilanteessa. Lomautus ja irtisanominen on aina henkilökohtainen kriisi. Se panee ihmisen punnitsemaan osaamistaan ja kysymään, miksi juuri minä, psykologi Pirkko Lahti selvittää.

 

Kateus työyhteisössä, taakasta eteenpäin vieväksi voimaksi

Paha kateus myrkyttää työpaikan ihmissuhteet ja laskee työyhteisön työtehoa ja -kykyä. Kateus estää työyhteisön rakentavaa yhteistyötä, oppimista, ammatillista kasvua ja kehittymistä. Pahimmillaan kateus ilmenee tuhoavissa muodoissa, kuten rankkana työpaikkakiusaamisena. Kateuden ilmenemiseen voi kuitenkin vaikuttaa ja kateuden voi jopa kääntää työyhteisöä palvelevaksi voimavaraksi.